23.1.2012

Vaalieväät

Vaaleja jännitettiin Hippilässä isommalla porukalla. Tukholman reissu rasitteena ei tarjoiluihin jaksanut kamalasti panostaa, mutta jotain pientä kuitenkin. Meidän ikisuosikki on helppo ja vaihteleva tarjottava, nimeltään pieniä asioita kuppiin ja coctailtikkuja. Jo alkaa tomaattikin tuntua spesiaalilta.



Tästä syystä näihin ei paljoa reseptiä tarvita, mutta vinkkaanpa kuitenkin, että oliivit muuttuvat ihan uudeksi herkuksi, kun ne marinoi valkosipulissa, chilissä, timjamissa ja tilkassa oliiviöljyä. Ja toki niitä coctailtikkuja.

ps. Ihan hyvinhän niissä vaaleissa kävi. Nyt toiselle kierrokselle tuplavauhdilla. Hyvä Pekka!