26.2.2012

Mysliä!

Ei sellaista kaupan ällöttävää sahajauhoa tai sokerissa uitettua muromysliä vaan kotona paahdettua mysliä, jota voi varioida loputtomiin ja siitä saa juurin niin tervellistä kuin haluaa.


Perusreseptiin voi lisätä vaikka piparkakkumausteita, niin saa syysmysliä, tai kardemummaa, niin koko asuntoon leviää huumaava tuoksu. Leseistä kuitua tai valkuaista seesaminsiemenistä. Tai vaikka luomua.

Perusresepti (kaivettu internetin syövereistä muutama vuosi sitten, ja muokkaantunut omiin näpeihin sopivaksi)

6 dl kaurahiutaleita
1 dl leseitä
3 dl pähkinöitä ja siemeniä
1 dl kuivattuja marjoja/hedelmiä/mitä vaan
ripaus suolaa
vähän isomi ripaus ruskeaa sokeria

0,5 dl rypsiöljyä
3 rkl hunajaa (tai vaahterasiirappia, siirappia tms)

Sekoita kaikki kuivat aineet ja mausteet paitsi jos laitat hedelmiä tai marjoja joukkoon. Sekoita pienessä kipossa öljy ja hunaja. Öljyä voi vähän lämmittää jos tuntuu ettei hunaja liukene joukkoon.

Levitä mysli pellille ja kaada öljy-hunaja siihen päälle. Sekoita. Maista. Paahda mysliä 150°C (Kaasu 1-2) 20-30 minuuttia. Varo, tää palaa sitten todella halposti.  Mysli kannattaakin sekoittaa kerran pari paahatmisen aikana. Jäähdytä pellillä, lisää marjat/hedelmät joukkoon. Säilytä tiiviissä purkissa. Kolmisen viikkoa ainakin säilyy.


Tässä versiossa oli hasselpähkinää, cashewpähkinää, karpaloita, kardemummaa ja vaahterasiirappia