3.12.2012

Makumatkalla A21

A21 on konseptina kiinnostanut jo pitkään, ja nyt vihdon pääsimme sitä testaamaan. Aikamoista.

Tämä on ainoa kuva koko illasta. Menkää ja nähkää itse. Se kannattaa.

Päädyttiin viiden ruokalajin matkalle, joka kulki Koivikosta Niitylle, siitä Metsälammen kautta Metsäaukealle ja viimein Marjalehtoon.

Alkuun otettiin aperitiiviksi samppanjadrinkit, minulle glögipohjainen ja Hippi nautti koivupohjaista samppanjadrinkkiä. Alun epäluulon jälkeen maut avautuivat ja tässä oli kyllä glögi minun makuun!

Keittiön tervehdyksenä saimme alkuun punajuurisipsit, jonka päällä oli ainakin suolakurkkua ja vaikka mitä muuta. Makumatkan varsinainen ensimmänen annos oli Koivikko, jossa oli lääkehiilellä värjättyä fenkolipyrettä ja savuista kotijuustoa. Drinkki oli koivuinen ja aamukasteena pinnalla oli fenkoliöljyä. Hauskaa miten drinkin oikeasti täydensivät lautasen makuja. 

Toisena saimme Niityn lautaselle, jossa oli yrttejä, mallasta sekä basilika-kamomillagranitéa. Drinkkilasissa oli illan erikoisin, laventelia ja kamomillaan sisältänyt, aika parfyyinen juoma. Mutta uoan kanssa tämäkin kulki käsikädessä.

Kolmantena sain illan suosikin, Metsälammen lautaselle. Täydellisesti paistettua haukea, lehtikaalia ja juuriselleriä. Lasissa oli kirpeä omenadrikki. Tämä kokonaisuus oli kaikkea, mutä odotankin ravintolaruoalta. Uusia makuja, itsensä yllättämistä ja ideoita kotikeittiöön. Haukea pitää ehdottomasti testata keväällä, lehtikaali pääsikin jo tänään lautaselle, ja ehkä pääsen joskus vielä yli koko elämäni kestäneestä sellerikammosta. Drinkki oli ihanan kirpeä ja raikas.

Neljäntenä muut saivat peuraa parissa eri muodossa, persiljanjuurta ja katajanmarjaa. Vegevaihtoehtona sain suppilovahveroita peuran sijaan. peuramakkara oli kuulemma taivaallista, mutta file oli valitettavasti mennyt vähän yli ja maistui maksalle. Omassa annoksessa ei ollut mitään valittamista, mutta huikean alun jälkeen olisi toivonut enemmän mielikuvitusta, kuin vain paistetut sienet. Lasissa oli variksen marjaa ja jotain muuta joka ehti jo unohtua.

Marjalehto oli makeaakin makeampi päätös aterialle. Vadelmia, herukkaa, kakkua, kondensoitua maitoa ja basilikasorbet. Hieno päätös.

Vaikkei ateria oikeasti tähän päättynytkään. Kysellessämme laskua saimme pöytään hyvitykseksi peurasta toisen jälkkärin, Havumaan. Tummaa suklaata, pistaasia ja mustaherukkaa eri muodoissa. Lasissa oli luumua ja konjakkia. Tämä oli hauen ohella illan parasta antia. Kirpeää ja täyteläistä, juuri minun makuuni tehty jälkkäri. Ja ihana suklaakeksi tuomassa rapeutta.

Laskun (reilu satenen per nenä, Hippi otti täydet coctailit, itse tyydyin tasting-versioihin) yhteydessä saimme vielä illan kolmannet (!) jälkkärit, sitruunamarmeladia ja tummasuklaatryffeli. Huh.

Kerrassaan hieno matka, ja coctailit yllättivät monipuolisuudellaan. Ihania makuja. Suosittelen.