16.2.2013

Kahdeksan asiaa

Saimme Uneliaalta Annalta haasteen kertoa kahdeksan satunnaista faktaa meistä. Niin harvakseltaan näitä haasteista tulee, että päätimpä osallistua. Haasteen henkeen kuuluu jakaa se eteenpäin kahdelle blogille, nyt en tiedä missä kaikkialla tämä on jo kiertänyt mutta tässä haaste Annemille 52 weeks of deliciousness-blogiin ja hyvälle ystävälleni Aarresaareen.

8 satunnaista faktaa:

1. Elämänvalo on meidän rakkaus. EV tuli meille kolmevuotiaana kodinvaihtajana ja luikki viikko tolkulla sängyn alla, ennen kuin se uskaltautui päiväsaikaan liikkeelle. Nyt kolmen vuoden jälkeen se rohkaistuu päivä päivältä enemmän, ja nykyään se saattaa jo joillekkin vieraille näyttäytyä asunnossamme. Meille se ei arastele enää pätkääkään. Arkuudestaan huolimatta EV on maailman kiltein kissa, eikä se ole koskaan raapinut tai purrut kumpaakaan meistä. Edes eläinlääkärissä.


2. Olen ollut kasvissyöjä parikymmentä vuotta. Kalaa söin aikoinaan vähän pidempään kuin lihaa ja nykyisin olen jo vähän ottanut vaaleaa kalaa takaisin ruokavalioon. Hippi on sekasyöjä.


3. Mun intohimo ruokaa kohtaan on herännyt vasta muutama vuosi sitten. Ennen pidin ylikypsää makaronia ja salaattikastiketta ihan hyvänä ateriana. Luulen että tämä herääminen liittyy jotenkin tupakanpolton lopettamiseen ja makuaistin löytymiseen.


4. Työskentelemme molemmat media-alalla. Joka tarkoittaa sitä, että kun olemme töissä, olemme siellä 24 h/vrk. Ja kun olemme vapaalla, niin olemme vapaalla. Harmi että vapaat osuvat harvakseltaan samoihin ajankohtiin. Nyt olemme lomailleet harvinaislaatuisesti yli kaksi kuukautta samaan aikaan.

5. Tykkäämme molemmat matkustella. Lista kiinnostavista kohteista on pitkä kuin nälkävuosi. Islanti, Uusi-Seelanti, Kiinan terracottasotilaat, New York, Kroatia, Hurtigruten, Wien, Amsterdam, Lofootit... Pitkäaikainen haaveeni Pariisin keväästä toteutuu tänä vuonna.


6. Suurin osa ystävistämme ei tiedä blogistamme, vaikkei tätä varsinaisena salaisuutena pidetäkkään. Muutama läheisin tietää, lähinnä ovat törmänneet johonkin tuttuun reseptiin tai joku heidän tuttunsa on tunnistanut meidät.

7. Emme kerää mitään astiasarjaa. Kaikki astiamme on haalittu pääosin Ikeasta, sukulaisilta ja televisiosarjojen rekvisiittakirppiksiltä. Haluaisin kyllä, mutta en ole löytänyt mitään mikä miellyttäisi kokonaisuutena silmää.

8. Mun nimi on Inari. Hippi haluaa pysyä Internetin anonyymiteetin suojissa, ja itsekkin osin :)