6.7.2013

Falafelhampparit

En malttanut olla postaamatta näitä ehkä maailman parhaita hamppareita, vaikka lomilla vielä ollaankin. Nämä nautittiin kesän ensimmäisellä puistopiknikillä, Hipin synttäreillä maailman parhaiden kavereiden kanssa. Lisukkeena tarjottiin mölkkyä ja krokettia. Ah, ihana kesä.


Falafelpihvit (12 kpl):

7 dl liotettuja kikherneitä (n. 3-3,5 dl kuivia herneitä)
2 dl öljyä
2-3 tl suolaa
1-2 chiliä
1 rkl jeeraa
ruukku korianteria
ruukku persiljaa
1-2 sitruunan mehu
mustapippuria

Liota herneitä tarpeeksi isossa astiassa n. 12 h. Kaada vesi pois ja muussaa herneet sauvasekoittimella tai yleiskoneella muussiksi. Lisää öljyä hiljalleen kunnes taikina on sopivan löysää. Lisää sitruunan mehu ja muut mausteet ja sekoita taikin kunnolla. Silppua yrtit vielä sekaan.
Paista pihvit runsaassa öljyssä, kannattaa paistaa ensin pieni nökäre ja tarkastaa pihvien maku. Meillä ekat pihvit oli aivan mauttomia ja lisättiin maistiaisen jälkeen reilusti kaikkea.

Lisäksi hamppareihin tarvitaan:
Tsatsikia (kurkkua, jogurttia, valkosipulia, minttua, suolaa, pippuria ja sitruunaa)
Salaatinlehtiä
Hyvää voimakasta cheddaria
Tomaattia
Sämpylät

Nautitaan ystävien kera kesäpäivänä ulkona. Jälkiruoaksi mansikkainen New York cheese cake oli oikein hyvä.