21.10.2013

Maa-artisokkaa, foliomunia ja salviaa sunnuntaibrunssilla

Välillä haluan sunnuntaisin hieman hemmotella itseäni ja Hippiä, ja silloin aamiaiseen panostetaan asteen verran enemmän. Yhtenä päivänä taannoin kirjakaupasta tarttui mukaan Sasu Laukkosen ja Marjaana Nelimarkan ihana Vihreä pöytä-kirja, joka hurmasi simppeleillä resepteillä, kasviksilla ja kauniilla ulkomuodollaan. Keittokirjahaasteen ollessa liian pitkällä tauolla,  päätin tarttua kirjaan ja tehdä sunnuntaibrunssille annoksen maa-artisokasta, kananmunista ja salviasta. Ihan en jaksanut tuntia keitellä munia, joten korvasin 65 asteiset munat chef Kemppaisen surullisenkuuluisilla (Hell's Kitchen) foliomunilla.


Ihanan simppeli ja maukas brunssiruoka, joka kävisi hienosti myös lounaasta

Kahdelle:

5 maa-artisokkaa
2 kananmunaa
Kourallinen salvian lehtiä
20 g voita
Öljyä
Suolaa
Pippuria

Kuori maa-artisokat, laita niistä neljä kiehuvaan veteen kypsymään 10-15 minuutiksi. Siivuta viimeinen maa-artisokka ohueksi ja frittaa niistä öljyssä sipsejä. Frittaa myös salvian lehdet. Tee munat: Laita vesi kiehumaan. Ota kelmua, öljyä se ja laita esimerkiksi desimittaan. Riko kananmuna kuppiin ja sido kelmu kiinni vaikka narulla. Keitä kelmutettuja munia n. 5 min, niin että valkuainen hyytyy ja keltuainen jää juoksevaksi. Jäähdytä munat kylmässä vedessä.
Kun maa-artisokat ovat pehmeitä, kaada vesi pois, muussaa ne haarukalla ja lisää voi. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekota. Kasaa annokset, ensin maa-artisokkamuussia, sitten kelmusta purettu muna ja koristele lopuksi salvian lehdillä ja maa-artisokkasipseillä.



Haastekirjat:

Ruokasuosikit sarjasta:
Jälkiruoat
Suklaa
Tapakset
Italia
Wokki
Leivonta

Ole Hyvä: Kotitaloutta 7. luokalle
Farang: Modernia aasialaista
Ruokatorstai
Löytöretki Intian keittiöihin
Helppo japanilainen keittiö
Ruokaa Ranskasta
Sakura - makujen kirsikka
Mmmm suklaa...
Wagamama
The Japanese Kitchen
Makeat ja suolaiset muffinssit
Basta! Italialaisen ruokakulttuurin ABC
Aglio & Olio - yksinkertaisen pastan A & O
Jamie Italiassa
Keitot
Kevyttä hyvää
Unelmakakut
Täydellä sydämellä
Keittis (itse tehty)
K-Supermarket: Kesäherkut
Kotikokki; Pasta
Parhaat piiraat
Bistro - Pariisin parhaat bistrot ja klassiset reseptit
Gourmet-ruokaa kahvinkeittimellä
Kasvisruokakeittokirja

Uudet:
Vihreä pöytä
Villiyrttikirja