29.12.2014

Pestopizza

Vaikka kuinka tykkäänkin jouluruoista, kaipasimme lauantaina vähän vaihtelua ruokavalioon (Sunnuntaina toki vielä jatkettiin laatikoilla ja rosollilla). Pizza on perusvarma, ja jokaisesta huoltoaseman kaupasta löytää siihen tarvittavat aineet. Itse olen lähiaikoina ihastunut valkoiseen pizzaan, ja tällä kertaa maustin sen pestolla ja tomaatilla. Simppeliä, helppoa ja maukasta. Hippi lisäsi omaansa vielä muutaman siivun salamia.



Pizzapohjasta minulla ei ole vielä olemassa täydellistä versiota, mutta lähes täydelliseen kuluu durumjauhoja, vehnäjauhoja, hiivaa, suolaa, vettä ja sokeria. Kun vettä laittaa n. 1,5dl, saa taikinasta kaksi pizzaa, molemmille omansa. Hyvään pohjaan kuuluu myös pikä vaivaus, reilu nostatus ja pizzakivellä varustettu kuuma uuni.

Perus valkoisen pizzan tekemiseen tarvitaan ruokalusikallinen creme fraichea pohjalle, päälle mustaleimaraastetta ja buffalomozzarellaa. Paistetaan niin kuumassa uunissa kun uuni antaa periksi, ja tällä kertaa maustoimme sen siis peruspestolla ja tomaatilla, lisäksi päälle laitettiin muutama nokare creme fraichea. Vielä kierros suolaa ja pippuria myllystä, lasiin vehnäolutta ja ääntä kohden.