6.1.2015

Wontonkeitto Hippilän tapaan

Olin jo aikoja sitten pinnannut Pinterestissä erilaisia nyyttejä, ja nyt blogeissakin on alkanut näkyä erilaisia nyyttejä. Himo nyytteihin kasvoi huippuunsa tänään, ja eihän se auttanut kuin alkaa hommiin. Wontonit ovat kiinalaisissa aterioissa näkyviä nyyttejä. Ne tarjoillaan usein keitossa tai uppopaistettuna. Wontonit ovat hyvin läheistä sukua tutuille ravioleille ja tortellineille. Wontonit täytetään usein sianlihalla, mutta me käärimme taikinaan tofua. Taikinakuoria myydään valmiina etnisissä kaupoissa (esim Vii Voan), mutta kuoret on helppo tehdä itsekin.



Tälle meidän versiolle kiinalaiset (ja kaikki muutkin aasialaiset) varmasti nauravat maha kippurassa, mutta meille se maittoi, vaikkei se varmasti alkuperäistä ole nähnytkään.

Wontonkeitto:

Wonton-taikina (20 palluraa):

3 3/4 jauhoja
1 1/4 perunajauhoja
1 tl suolaa
(1 kananmuna)
1 1/2 dl haaleaa vettä

Sekoita kuiva aineet ja kaiva keskelle kuoppa. Lisää kuoppaan kevyesti vatkattu kananmuna ja vesi. Sekoita aineet tasaiseksi massaksi. Jaa kahtia ja kiedo kelmuun. Laita taikinapallot vetäytymään jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Täyte:

1 valkosipulin kynsi
sormen pään kokonen pala tuoretta inkivääriä
1 tl seesamöljyä
2 tl soijaa
mustapippuria
1 tl srirachaa
1/2 pkt marinoitua tofua
5 cm pala purjon valkoista osaa

Silppua valkosipuli ja inkivääri. Pilko purjo ja tofu. Sekoita kaikki aineet kulhossa.

Ota taikina jääkaapista ja pilko molemmat kymmeneen osaan. Kauli perunajahoa apuna käyttäen ohuiksi ympyröiksi. Varoituksen sanana että nämä tarttuvat herkäsi kiinni toisiinsa/pöytään/ihan mihin vaan. Nosta lusikallinen täytettä keskelle ja kostuta reunat vedellä. Painele kiinni puolikuun muotoon. Itse tein tuplasaumat, eli painelin saumat vielä toisen kerran kiinni.

Keitä wontoneja suolatussa vedessä n.4 min, paista vielä halutessasi pintaan öljyssä rapea pinta.

Liemi:

2 valkosipulin kynttä
pala inkivääriä
seesamöljyä paistamiseen
5 cm purjon valkoista osaa
1 kasvisliemikuutio
5 dl vettä
1 pss misotahnaa
1-2 tl srirachaa
1 tl sokeria
mustapippuria

Pilko valkosipulit ja inkivääri. Kuullota öljyssä. Lisää vesi ja liemikuutio ja mausteet. Silppua purjo ja lisää se liemeen. Tarkasta maku.

Lisäksi
1/2 avocadoa per syöjä
Limeä maun mukaan
Korianteria mausteeksi
1/3 sydänsalaattia per syöjä (myös esim. paksoi ja kiinankaali käyvät hyvin)

Kokoa keitto. Pilko lautaselle avocado ja salaatti. Lisää liemi ja 2-3 wontonia per syöjä. Silppua korianteria päälle ja mausta limellä.